Äidin ja Lapsen Välinen Kommunikointi

Äidillä ja vastasyntyneellä vauvalla on jo raskauden ajalta oma kommunikointiyhteys ja oma erilainen, hyvinkin uniikki oma energia. Mutta vastasyntynyt lapsi ei välttämättä anna tai osaa vielä kommunikoida äidin kanssa. Kielellinen kommunikointi on opeteltava asia. Se ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan se opitaan. Tästä syystä äidin ja lapsen välinen ensimmäinen kielellinen kommunikointi on tärkeä vaihe lapsen kielellisessä kehityksessä. Ensimmäiset kielelliset kommunikoinnit alkavat usein jo muutamien viikkojen jälkeen syntymästä kun äidin ääni alkaa kuulostamaan tutulta. Tästä seuraava iso askel on se, kun vauva alkaa keskustelemaan ja jokeltelemaan takaisin äidilleen. Aamuiset hetket kun hyvin nukutun yön jälkeen vauva juttelee, laulaa, keskustelee ja vastaa sekä matkii äidin ilmeitä ja äännähdyksiä on erityistä niin äidille kuin lapsellekin. Laulaminen, tutut äänet ja tutut runot ja sanaleikit alkavat jäämään pienen lapsen muistiin. Vaikka vauva ei osaa vastata takaisin ja ymmärrä sanojen merkitystä, on puheen tyylillä ja äänenpainolla isoin merkitys viestinnässä. Jos äiti hermostuneena yrittää saada lasta rauhoittumaan, on usein parempikin vaihtoehto olla juttelematta sillä lapsi aistii usein tunteet ja äidin tuntemukset herkästi. Näitä aisteja ja vaistoja voi myös käyttää hyödyksi. Esimerkiksi naarasleijonat usein savannilla laumassa alkavat haukotella alfanaaraa antaessa ensihaukotukset, sillä alfanaaras viestii laumalle heidän olevan turvaisassa ympäristössä. Haukotusta on myös testattu ihmislapsilla ja sen on todettu rauhoittavan myös lasta. Haukotus kun ei fyysisesti ole mahdollista jos ihminen tai eläin on pelkotilassa tai varuillaan. Haukotus on siis yksi hyvä keino sille, millä voi kokeilla saada pienen vauvan rauhoittumaan tai jopa unten maille. Tämä on biologinen viesti ja kommunikoinnin ele.

Tarpeiden tyydytys

Kommunikoinnilla ja vuorovaikutuksella ajatellaan usein olevan se tarkoitus, että omat tarpeet saadaan tyydytetyksi. Näin on pohtinut länsimainen psykologia aina. Vastasyntyneellä vauvalla on tarpeita tyydytettävänä eli esimerkiksi nälkä ja hän ilmaisee näitä tarpeitansa itkemällä tai kommunikoimalla muuten äidin kanssa. Kun tarpeet on tyydytetty vauva on tyytyväinen ja nukkuu. Tämä on kuitenkin käännetty päälaelleen buddhalaisessa ajattelumallissa, jossa äidillä on äidillisiä tarpeita saada vauva tyytyväiseksi ja näin ollen vauvan vuorovaikutus äidin kanssa johtuisi täysin siitä, että hän haluaa äidin kokevan itsensä tarpeelliseksi ja siksi vauva ilmaisee näin tarpeitansa vaikka tietäisi tarpeiden tulevan tyydytetyksi joka tapauksessa. Vauvan ensimmäisissä ihmissuhteissa vauva oppii hiljalleen minkälainen hän itse on ja minkälaisia ihmisiä vauvan ympäristössä on, jotka muokkaavat identiteettiä ja vauvan varhaista maailmankuvaa. Näistä äiti on vauvalle se tärkein hahmo, jonka pienetkin eleet, ilmeet ja tunteiden ilmaisut pieni vauva imee itseensä hyvin voimakkaasti. Vauvan kasvaessa äidin herkkyys pienen lapsen aisteille ja viesteille kasvaa ja kommunikointi helpottuu. Kun aistihavainnot pystytään tulkitsemaan oikein ja vauvan sekä äidin välille rakentuu hyvä vuorovaikutus on vauvan turvallisempi olla ja hänen ympärilleen rakentuu perusturva. Jos kommunikointi yhteys takkuaa tai vuorovaikutus ei ole molemmin puoleista, voi vauva kokea suurta turvattomuuden tunnetta, sillä hänen viestejänsä sekä tarpeitansa ei osata ottaa huomioon tai niistä ei pystytä huolehtimaan. Kun äidin ja vauvan suhde toimii ja äiti osaa herkästi tulkita vauvan pienet viestit, perusturvan kautta lapselle rakentuu mielikuva siitä, että maailma on hyvä paikka, siinä on iloa ja rakkautta. Nämä kokemukset heijastuvat kauas kantoisesti lapsen ihmissuhteisiin ja elämään myöhemmässäkin vaiheessa.

Tarpeiden tyydytys