Kuudes Aisti

Se tunne, kun tunnet toisen ihmisen tunteet. Voiko sitä sen paremmin selittääkään? Sitäkö on kuudes aisti? Vai onko se vain omia johtopäätöksien ja haaveiden ja toiveiden sekoitusta? Voisitko mitenkään päin todellisuudessa aistia ja tuntea toisen tuntemuksia? Tätä asiaa on varmasti tieteen saralla tutkittu kauan ja ihmisistä säteilevä energia tai magneetti kenttä on jo todistettu olevan olemassa eli niin kutsuttu aura. Meillä on tähän jo ollut aina olemassa sana ja kuvaelma, vaikka emme koskaan ole kuudennen aistin sanottukaan olevan olemassa tai vaikka emme olisikaan siihen uskoneet. Se sana on oloinen. Joku tai jokin on jonkun oloinen. “Se oli epämiellyttävän oloinen tyyppi” tai hänhän oli oikein mukavan oloinen nuori mies!”. Jos joku ihminen on jonkun oloinen, on se kuin selvä ilmaisu ja tuttu jokaiselle. No tuo sanahan tarkoittaa ihan selkeästi jotain, mikä voidaan vain tuntea tai minkälaisen olon toinen ihminen itsellensä aiheuttaa. Esimerkiksi takki voi olla lämpimänoloinen jo pelkästään katsomalla sitä tai vesi voi olla kylmäntuntuista siihen koskematta. Oloinen siis tarkoittaa jotakin sellaista mitä voidaan olettaa sen tunteen mukaan mikä meille asiasta, esineestä, ihmisestä tulee.

Voiko kuudennen aistin kommunikointi olla rajatonta, ajassa tai paikassa tai molemmissa erikseen matkustavaa energiaa, joka selittäisi meille enkelit, haamut, ylitse ajan viestinnät, ennustukset ja enneunet? Jos esimerkiksi haluaisin nyt ilmoittaa toiselle puolelle maailmaa rakastetulleni, että rakastan häntä, voisiko kuudes aisti olla se, joka välittää viestin toiselle, joka vaan osaa sen vastaanottaa ja hänelle tulisi siitä hyvä olo?  Voisiko edesmennyt rakastettu isämme lähettää viestin tulevaisuudessa elävälle tyttärelleen? Näitä syvällisiä ajatuksia pohtii nykypäivänä niin psykologit, filosofit kuin tiedemiehetkin. Viitteitä ihmisten välisestä energiasta ja magneettikentän vaikutuksista on, mutta varmaa ja tieteellisesti ei ole vielä minkäänlaisia todisteita tämän kaltaisesta kommunikoinnista.

Kaksoset kommunikoivat kuudennella aistilla

Kaksosten ja varsinkin identtisten kaksosten välillä olevaa kommunikointia on tutkittu paljon. Eri puolella maailmaa tiedemiehet ovat koittaneet erilaisilla kaksosten tai identtisten kaksosten testeillä selvittää onko mahdollista, että he tuntevat toisensa myöskin silloinkin kun eivät ole mitenkään nykytieteen sisällä selitettävästi kommunikointiyhteyksissä. On tehty muun muassa varteenotettavaa testausta identtisten kaksosten reagoinnista, silloin kun toinen kaksosista jopa toiseen kaupunkiin sijoitettuna laitetaan kiinni hermopäätteitä ja aivojen sähkökäyrää tutkivaan laitteeseen ja samanaikaisesti toiselle kaksosista on tuotetta esimerkiksi laimean sähköiskun välityksellä pientä kipua. Kun kipua on luotu toiselle kaksosista toinen heistä on aivosähkökäyrän mukaisesti reagoinut kiputuntemukseen vaikka ei ole mitenkään tietoinen kaksosensa voinnista tai siitä, missä kohtaa ja milloin toiselle on kipua tuotettu. Tämä yhtenäisyys siis on saattanut tiedemiehet ymmälleen ja tutkimaan lisää mahdollisuuksia kuudenteen aistiin. Kaksosten lisäksi usein puhutaan siitä miten ihmiset tulevat keskenään toimeen. Jos istut kiireisessä ruuhkabussissa henkilön viereen, voit melkeinpä joskus tuntea epämiellyttävyyden tai miellyttävyyden. Tätäkin on tutkittu jo tiedemies tasolla, eli on selvitetty että ihmisestä lähtee heikohko tai heikohkoksi sanottu magneettikenttä, ja se voidaan nykypäivänä myös mitata. Tämä magneetti kenttä saattaa olla voimakkaampi toisilla ihmisillä kuin toisilla. Kun kaksi magneettikenttää osuvat ja synkronoituvat lähekkäin, voi ihmisellä tulla siitä jonkinlaisia oireiluja. Isommassa mittakaavassa magneettikentän vaikutusta ihmiseen on tutkittu sellaisilla aloitta, joissa esimerkiksi käytetään suuria röntgenlaitteita, joiden suuret magneettikentät ovat aiheuttaneet henkilöstölle jos jonkinlaisia fyysistä oireiluja. Mutta se, miten ja millä lailla voisimme mitata pienempää ja hienovaraisempaa ihmisen magneettikenttää on vielä kateissa. Teknologian kehittyessä tälle toivottavasti tulee vastaus.