Miten Virittäytyä Tunnelmaan Kirjoittaessa

Jos on tarkoitus lähteä kirjoittamaan jotain syvällistä, tunteellista tekstiä ja ei kuitenkaan ole vielä ihan täysin tunnelmaan virittäytynyt, on siihen olemassa paljon keinoja miten saada noita tunnelmia ja fiilistelyjä aikaiseksi. Ne ovat tärkeässä roolissa kirjoittamisen onnistumisessa joten vaikuttaa suuresti tekstiin ja sen lopputulemaan. Tässä vinkkejä miten voi omia tuntemuksiaan saada paremmin ja avoimesti esille, jotta kirjoitettu teksti ottaa myös osansa tuosta tunnelmasta ja kirjoituksista tai tekstistä tulee monivivahteisempi.

Tunnelman luominen melankoliseksi

Tunneloman saaminen melankolisesti varsinkin Suomalaiselle on usein kovin helppoa, sillä olemme luonnostamme kulttuurista oppineet taiteellisuuden yhdistämisen melankoliaan ja tästä syystä suurin osa musiikistamme ja muun muassa elokuvistamme ovat melankolisia ja sen sävyisiä. Iloiselle ja elämänintoiselle henkilölle melankolian luominen ei kuitenkaan ole niin helppoa ja vaarana siinä on se, että kun sen saa itsessänsä sytytettyä siihen jää kiinni ja tämä ei ole hyväksi mielenterveydelle varsinkaan jos aiheeseen osataan syttyä ja tunnelmaan päästään oikein syvälle. Toki pakko myöntää, että silloin varmasti mikä tahansa taiteellinen suoritus saa tuon sävyn itseensä jos se on ollut tarkoitus, mutta pidemmällä tähtäimellä melankoliseen tunnelmaan pääsemisen lisäksi on aina keksittävä hyvä ja tehokas keino sen tunteen lopettamiselle ja palaaminen tavalliseen, toivottavasti positiiviseen tunnelmaan kun taiteellinen luominen on loppunut. Monet teokset ja esimerkiksi kirjoitukset ovat löytäneet tuon melankolisuutensa sydänsuruista, murskaavista ahdingoista ja muista elämän isoista negaatioista mitä taiteilijalle itselleen on sattunut, mutta tuon olotilan voi myös osata luoda itselleen jos osaa käsitellä omia tunteitaan ja vaikuttaa niihin. Yksi hyvä keino on opiskella Tiibetin Buddhalaisuutta ja sen filosofiaa, sillä tuolta löytyy paljon oppeja ja teoriaa sekä ihan selkeitä meditaatioita sekä muita harjoituksia joilla voidaan ohjata mieltä juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Tällöin elämän negaatioita ei tarvitse välttämättä itse kokea vaan nuo olotilat ja tunnelmat voi käynnistää itse omalla mielikuvituksella.

Ideoita musiikista

Ihmisestä riippuvaisesti tunnelmaan voi auttaa visuaalinen tunnelman luominen tai vaikkapa musiikin kuuntelu. Kun yhdistää mahdollisimman monta erilaista vaihtoehtoa mielenvirikkeeksi, se usein auttaa parhaiten. Melankolinen musiikki, mahdollisesti juuri sellainen, joka sopii kirjoittamisen aiheeksi ja tekstin luonteeseen. Jos musiikki sytyttää paljon, silloin siihen kannattaakin panostaa paljon. Monesti kirjoittamisen voi laukaista jo pelkkä oikeanlainen tunnelmamusiikki. Jos teksti käsittelisi vaikkapa voimakkaita tunteita ja kirjoittamisen luonnon on voimakasta silloin kannattaa valita voimakkaasti ilmaistu musiikkikin. Jos tarkoitus on kirjoittaa hieman lempeämmin tai rauhallisempaa tekstiä silloin kannattaa valita rauhallisempi vähäeleisempi musiikki. Kun valitsee itsellensä musiikkia joka joko soi kirjoittamisen taustalla tai jos kirjoittaminen kärsii musiikista niin ennen kirjoittamista, on hyvä tehdä tunnelman mukaisia listoja, joita voi käyttää jatkossakin samaan tekstiin, jotta tekstin luonne ei muutu keskivaiheilla tai alussa ja lopussa kovin erilaiseksi. Tekstissä kuitenkin aina, varsinkin jos sen on tarkoitus olla lukijalle tai toiselle ulkopuoliselle henkilölle, olisi aina oltava looginen tunnelma eikä kovin poukkoileva, ellei juurikin se ole koko kirjoituksen luonne.

Kun ei pääse tunnelmaan

Jos tunnelman luominen ei onnistu tai se tuntuu kirjoittajasta vääränlaiselta, silloin on turha lähteä yrittämäänkään. Tunteellisen tekstin kirjoittaminen ei onnistu jos tunnetta ei ole mukana. Sen niin sanottu väärentämien vain yleensä paistaa täysin läpi ja sen takia sen toteuttaminen on kutakuinkin sama asia kuin piirtäisi, mutta ilman kynää. Pyri siis antamaan itsellesi myös aikaa ja useampia mahdollisuuksia ilman liian kovaa aikataulupainetta tai aikataulutusta, koska joskus vain käy niin, että tunnetta ei ole riittävästi hyvän tekstin luomiseksi.

Kun ei pääse tunnelmaan