Latest News »

Last Updated 29 elokuun, 2017

Kirjoittamisesta Intoa

1 toukokuun, 2018 - No Comments

Kirjoittamisen aloittaminen ei ole hankalaa, hyvä idea mielessä on helppo innostua kirjoittamaan itsellensä läheisestä tai mielenkiintoisesta aiheesta.

Kirjoittaminen Lapsille Ja Nuorille Suunnattuun Mediaan

28 huhtikuun, 2018 - No Comments

Lapsille ja nuorille suunnatussa mediassa toimii omat pelisääntönsä ja sinne esimerkiksi toimittajan työtä tekevän voi olla vaikea kirjoittaa ja viestiä niin, että se on kasvatuksellisesti

YouTube Algoritmin Ääritietoon Ohjautuvan Suosittelun Testaus osa 2

20 huhtikuun, 2018 - No Comments

Ensimmäisessä osassa lähdimme tutkimusmatkalle kymmenen vuotiainen pikku poikien silmin YouTube-videopalvelun ihmeelliseen maailmaan. Oletettavasti lähdimme etsiskelemään kammottavia kauhuvideoita, joilla pojat halusivat ruokkia mielikuvitustaan ja päädyimme lopulta

Viestintää ja mediakasvatusta

15 huhtikuun, 2018 - No Comments

Median viestintä ja mediakasvatus on tärkeässä roolissa lähes jokaisella osaamis- ja oppialalla ja sektorilla. Viestintään joutuvat kiinnittämään huomionsa kaikki niin isommat kuin pienemmän yritykset, yhteisöt

YouTube Algoritmin Ääritietoon Ohjautuvan Suosittelun Testaus osa 1

12 huhtikuun, 2018 - No Comments

Mediakasvatus lapsille on vielä lastenkengissä ja aikuisetkaan eivät vielä mitenkään pysy perässä siitä miten vahingollinen materiaali voi olla jos lapsen media ja varsinkin internetkäyttäytymiselle annetaan

YouTube-Videopalvelu Väärän Tiedon Levittäjänä

10 huhtikuun, 2018 - No Comments

Facebook on saanut paljon kohua aikaiseksi sen jäädessä kiinni monista valheellista tietoa levittävistä julkaisuista, mitkä leviävät sosiaalisessa mediassa kulon valkean lailla.

Viestintä Mediakasvatuksessa

8 huhtikuun, 2018 - No Comments

Mediakasvatukseen koulussa keskitytään paljon nykymaailmassa, jolloin media ja siellä tapahtuva viestintä puhututtaa niin vanhempia kuin itse nuorisoa ja lapsiakin.

Median Negatiivinen Ääni

4 huhtikuun, 2018 - No Comments

Media puhuttaa ihmisiä, vaikuttaa heihin ja muuttaa myös suuresti maailman kuvaamme. Se mitä luemme mediasta, on oma päätöksemme, mutta emme voi välttää sen vaikutuksen alaisuutta,

Sosiaalisen median viestipalvelut herättävät laajan kirjon tunteita

16 syyskuun, 2017 - No Comments

Toisin kuin perinteisissä tekstiviesteissä tai edes sähköposteissa, useissa somen keskustelukanavissa on mahdollista nähdä, kun vastaanottaja on lukenut viestin. Kaikki suositut pikaviestipalvelut Snapchatista Messengeriin ilmoittavat käyttäjälleen

Mikä puhelimeen puhumisessa pelottaa?

8 syyskuun, 2017 - No Comments

Yllättävän moni aikuinenkin ihminen on kokenut ainakin toisinaan ahdistusta joutuessaan vastaamaan puhelimeen tai soittamaan. Toisaalta se on omituista, sillä puhelin on erittäin kätevä väline asioiden